Muutamia viikkoja sitten, eräässä nuortenkokouksessa, möläytin jotain mikä jälkeenpäin pisti minut miettimään mitä olin sanonut. Kokouksessa oli eräs mies joka tilitti omaa elämäänsä. Hän oli langennut kokeilemaan "pilven polttoa". Kukaan ei pyytänyt häntä tekemään tilitystä, mutta hän itse halusi. Sanoin hänelle kaikkien kuullen, että "rakkaus peittää syntien paljouden" ja kehoitin tekemään hyviä tekoja. Parannuksen tekoon en kehoittanut häntä, koska hän itsekin tunnusti syntinsä. Voi olla hyvinkin, että tein väärin, kun en kehoittanut tekemään mielenmuutosta, mutta jostain syystä ei juuri sillä hetkellä juolahtanut mieleen. Uskoin, että hän itsekin tajusi että parannuksen teko on välttämättömyys syntien anteeksisaamiselle. Kehoitin häntä rakastamaan ihmisiä ja tekemään heille hyviä tekoja koska rakkaus on, ei ainoastaan huomioon ottamista ja kauniita sanoja, vaan ensisijaisesti tekoja. Kun olin tämän sanonut niin eräs nainen kokouksessa, sanoi minulle kaikkien kuullen pettyneenä:
"Sä kuulostat ihan kuin joltain musliimilta".
Silloin hätkähdin ja jouduin menemään itseeni. Mietin mitä kaikkea olin sanonut. Aika nopeasti tajusin, että opetusta rakkaudesta ja sen merkityksestä ei ole ollut riittävästi eri seurakunnissa. Nähtävästi tietämättömyys tai ymmärtämättömyys sai naisen ajattelemaan, että uskoni on liian suorituskeskeinen ja että siltä osin olen harhaoppinen. Nainen varmaan käsitti asian niin, että olin kehoittanut miestä tekemään hyviä tekoja jotta saisi synnit anteeksi. Mutta niin en sanonut. Sen sijaan olin kehoittanut miestä tekemään hyviä tekoja, koska ne "peittävät" syntien paljouden, vaikka eivät niitä suoranaisesti poista tai anna anteeksi. Vain Jeesus voi antaa syntejä anteeksi. Ihmiset voivat antaa anteeksi toisilleen, mutta synnit poistaa Herra. Me voimme peittää syntimme mutta ei poistaa. Mutta voimmeko saada poistetuksi syntimme rakkauden teoilla, vaiko ainoastaan peitetyksi? Tarkastellaan asiaa lähemmin.
Mitä sinun mielestä tarkoittaa sanat: "Rakkaus peittää syntien paljouden" (1.Piet.4:8)? Meinaan, täytyyhän sillä sanonnalla olla jokin syvällinen tarkoitus, koska se on Raamattuun kirjoitettu? Yritän valottaa sinulle sanonnan syvällisempää tarkoitusta, kertomalla sinulle seuraavan tositapahtumiin perustuvan kertomuksen.
Kerran eräs syntinen nainen tuli Jeesuksen tykö kun hän istui aterialla erään fariseuksen kodissa (Joh.11:2). Nainen, jonka nimi oli Maria, rupesi itkemään aivan hervottomasti ja kasteli Jeesuksen jalat kyynelillään, jonka jälkeen hän kuivasi ne omilla hiuksillaan. Sitten hän vielä voiteli Jeesuksen jalat (Luuk.7:38, Joh.11:2) sekä pään (Mat.26:7, Mark.14:3) kallisarvoisella nardusvoiteella. Jeesuksen opetuslapset jotka näkivät tapahtuman, närkästyivät, ja piti sitä suurena vääryytenä, että Maria haaskasi kalliin voiteen. Senhän olisi voinut myydä ja antaa rahat köyhille (Mat.26:8,9). Jeesus kuitenkin sanoi heille, etteivät saisi pahoittaa Marian mieltä, ja että hän teki sen hänen hautaamistaan varten (Mat.26:8-12). Välittömästi tämän jälkeen, Juudas Iskariot oli niin vimmatun äkäinen, tekopyhänä varkaana ja opetuslasten yhteisen rahakukkaron haltijana, että meni ylipapeille ja lupasi kavaltaa Jeesuksen. Hän sai sopimuksestaan 30 hopearahaa (Mat.26:14-16). Myös talon isäntä, Simon, joka oli fariseus ja tekopyhä kuten Juudaskin, alkoi ajattelemaan mielessään ettei Jeesus voi olla profeetta, koska hän ei näyttänyt tajuavan kuinka syntisestä naisesta oli kysymys (Luuk.7:39). Mutta koska Jeesus oli enemmän kuin profeetta ja tiesi mitä fariseus sisimmässään ajatteli, paljasti Jeesus vertauksella sen, että tämä syntinen nainen rakasti Häntä enemmän kuin fariseus itse (Luuk.7:40-46). Tämän jälkeen Jeesus sanoi jotain hyvin merkillistä, mikä koskettaa tänäkin päivänä, erityisesti sellaisia tekopyhiä ihmisiä, jotka kieltävät että rakkauden kautta vaikuttavat teot, pystyvät peittämämään syntien paljoudet. Jeesus oli sitä mieltä että rakkaus voi peittää synnit, jopa niinkin hyvin, että ne annetaan kokonaan anteeksi. Jeesus sanoi:
"Sentähden, minä sanon sinulle (tekopyhälle fariseukselle): tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän".
Sitten hän sanoi naiselle:
"Sinun syntisi ovat anteeksi annetut" (Luuk.7:47,48).
Edellä oleva kertomus oli sellainen, että opetuslapset, mukaanlukien tekopyhät Juudas ja fariseus, asettuivat ensin Jeesusta vastaan, koska eivät sisäisillä silmillään nähneet, eivätkä päällään ymmärtäneet, että mitä nainen teki oli uskon teko, jonka kautta hän sai syntinsä anteeksi. Jeesus kuitenkin ymmärsi, että nainen koki itsensä niin syntiseksi, että tuli syntien anteeksiantajalle pyytämään syntejään anteeksi katumuksen kyynelillään. Kyyneleet puhuivat enemmän kuin tuhat sanaa. Jeesus luokitteli naisen teot rakkaudeksi, koska Hän sanoi: "...tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut...(koska) rakasti paljon". Miten nainen osoitti rakkautta? Teoillaan! Ja katumustaan hän osoitti kyynelillään.
Kertomuksesta voimme havaita, että rakkaus voi sittenkin "peittää syntien paljouden". Rakkaus voi peittää synnit jopa niinkin hyvin, että ne annetaan anteeksi, mikäli rakkauden teko konkretisoituu uskon kautta Jeesuksen Kristukseen. Kuningas Salomon, Daavidin poika, oli sitä mieltä, että "...rakkaus peittää kaikki rikkomukset" (Snl.10:12). Nyt jää sinun itsesi pohdittavaksi, voiko hyvillä teoilla saada syntejään anteeksi? Oma tulkintani on, että pystyy, mutta vain mikäli siihen liittyy usko Jeesukseen ja katumuksen tunne, mikä selkeästi oli havaittavissa syntisessä naisessa.
Rakkaudesta puhutaan ja opetetaan seurakunnissa aivan liian vähän. Jotenkin tuntuu siltä, että monilla karismaattisilla vapaitten suuntien saarnaajilla, rakkaudesta opettaminen ei ole kovinkaan tärkeätä. Heillä on nykyään taipumusta puhua enemmän vain siitä mitä he uskovat kuulijoitten haluavan kuulla. Saarnaavat ennemmin armolahjoista, ihmeistä ja merkeistä, menestyksestä, johdatuksesta, rukouksesta ja taivaasta. Totta kai ne ovat tärkeitä aiheita, mutta kaikesta tärkein opetus uskoville, pitäisi olla rakkaus ja miten sitä osoitetaan lähimmäisille. Seurakuntalaisia pitäisi saada tajuamaan, kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Kun opimme ymmärtämään kuinka tärkeätä on rakastaa lähimmäisiämme, meissä alkaa pian konkretisoitumaan Jumalan johdatus ja elämänilo. Tätä kautta Jumala pääsee käyttämään meitä - rakkauden kautta, joka rukouksen kanssa herättää eloon parhaimmat armolahjat. Ja kun meillä on nämä armolahjat käytössä, emme enää ole kuin hampaattomat leijonat. Joten älä siis enää ensikädessä etsi itsellesi henkilahjoja, vaan Jumalan tahdon toteutusta elämässäsi. Jumalan tahto toteutuu sinussa, silloin kun alat rakastamaan kaikkia ihmisiä kaikkialla missä liikut ja olet.
Rakkauden kautta vaikuttava usko on aina paras usko. Sitä ei edes Perkele pysty jäljittelemään. Ja silloin ei myöskään seurakuntiin tule niin helposti eksytyksiä, kun ei hyväksytä Saatanan hengen kautta tulevia ihmeitä ja tunnustekoja. Saatanan jäljitelmät eivät koskaan nouse esiin rakkauden vaikutuksesta.
Pyhä Henki vaikuttaa ihmeitä ja tunnustekoja meidän kauttamme, uskomme kautta. Mutta ei minkä tahansa uskon kautta, vaan ainoastaan rakkauden kautta vaikuttavan uskon kautta (Gal.5:6). Jos et usko tätä, et tule koskaan osalliseksi parhaimmista armolahjoista. Ilman rakkautta saat vain jäljitelmiä.
Jumala on rakkaus ja kaikki hyvä tulee Häneltä. Myös armolahjat. Miksi monissa seurakunnissa profetiat ja monet muut henkilahjat ovat lakanneet toimimasta? Koska rakkaus on kylmentynyt seurakunnissa synnin ja laittomuuden kautta. Jeesus sanoi:
"Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus" (Mat.24:12).
Tämän Hän sanoi opetuslapsilleen kun hän puhui Antikristuksen edeltävästä ajasta. Elämme nyt tämän ennustuksen toteutumisen keskellä.
Tämä laittomuus joka Jeesuksen mukaan pääsee valtaan lopunaikoina, on synti, sillä raamattu sanoo, että synti on laittomuus:
"Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus" (1.Joh.3:4). Näin me siis toteamme yhteenvetona, että synti aiheuttaa rakkauden kylmenemistä ja rakkauden kylmeneminen henkilahjojen toimimattomuutta.
Vertauskuvannollisessa mielessä voidaan sanoa, että jokainen ihminen on "puu". Jos haluat tietää enemmän jonkin yksityishenkilön suhteesta Jeesukseen, niin seuraa hänen hedelmiään. Hedelmistä tiedät onko hänellä läheinen tai kaukainen suhde Jeesukseen. Seuraa puun hedelmiä niin tiedät mistä puusta on kysymys. Hyvä puu ei kanna huonoja hedelmiä eikä paha puu hyviä hedelmiä. Ihmeet eivät ole hedelmiä, joista nähdään onko puu hyvä vai huono. Ihmeet eivät ole hedelmiä lainkaan, vaan ainoastaan puun hedelmän jälkimaininkeja. Pyhän Hengen ihmeet ovat seurausta rukouksella pyhitetystä elämästä ja hengen hedelmän ilmenemisestä.
Ihmeet ja merkit eivät ole uskomme pääasia, vaan ne ovat hartaan ja tiiviin rukouselämän seurausta, sekä uskon ja rakkauden kautta syntyneitä tapahtumia. Hengen hedelmää ei perkele pysty jäljittelemään, sillä sen yhdeksän erinomaista ominaisuutta ovat hänelle vastenmielisiä. Ne ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen (Gal.5:22). Suurin näistä on rakkaus, sillä rakkauden kautta myös muut ominaisuudet ovat olemassa.
Jumala on rakkaus. Hän ei ole ainoastaan rakkaus, vaan rakkaus on Hänen ilmentymänsä. Rakkaus ei ole Jumala, mutta siellä missä Jumala on, siellä on myös rakkautta. Koska Jumalan löytää koko Raamatusta, voidaan hyvällä syyllä väittää että rakkaus on Raamatun keskeisin asia.
Jos menet vierailemaan johonkin seurakuntaan, etkä siellä aisti, näe tai koe rakkautta, Jumala ei ole siellä. Koska Jumala on rakkaus, on rakkaus aina läsnä siellä missä Jumala on. Tämä rakkaus konkretisoituu Pyhän Hengen välityksellä.
Hyvin monet tavoittelevat rakkautta mutta eivät sen alkuunpanijaa. Olisi suositeltavampaa etsiä Jumalaa ensin ja löytää Hänet, niin sen kautta tulisi myös aito rakkaus. Joka on löytänyt Jumalan on löytänyt rakkauden. "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus" (1.Joh.4:8).
Voi olla, että olet tullut uskoon vaikka et rakastaisi, mutta Jeesuksen opetuslapsi et voi missän nimessä olla, jos sinulla ei ole rakkautta. Rakkaudesta maailman ihmiset tunnistavat meidät Jeesuksen opetuslapsiksi (Joh.13:35). Rakkaus on siis tunnusomainen piirre aidoissa opetuslapsissa. Rakkautta ei voi jäljitellä. Tai toki voi, ainakin jossain määrin, mutta pian jumalaton kumminkin aistii, oliko kyseessä aidosta pyyteettömästä rakkaudesta vai ei. Jos rakkaus on pelkkää teatteria niin se kyllä paljastuu ennemmin tai myöhemmin, etenkin kun tämä rakkaus pistetään koetukselle siinä, että se joka "rakastaa" joutuu luopumaan jostain hänelle tärkeästä asiasta tai esineestä. Monesti oman edun tavoittelu on teatterin kaltaisen rakkauden eteenpäin vievä voima.
Eräässä vertauksessa Jeesus maalasi itsestän kuvan "totisena viinipuuna" (Joh.15:1-8). Samassa vertauksessa me uskovaiset olemme oksia. Oksina Hän sanoi meidän kantavan paljon hedelmää, kunhan vain pysyisimme Hänessä, eli Jeesus-rungossa. Sitten Hän sanoi, että Jumala viinitarhurina heittää pois sellaiset oksat, jotka eivät pysy rungossa. Tämä hedelmä jota meidän oksien pitäisi kantaa, on "pyhityksen hedelmä" ja "Hengen hedelmä". Eli nyt huomaammekin, että on paljon luopioita näinä päivinä, ihan vain siksi, koska oksat eivät kantaneetkaan hedelmää. Jumala, puutarhurina, odotti oman aikansa että oksat olisivat alkaneet kantamaan hedelmää, mutta mitään ei ollut nähtävillä, joten hän teki kipeän päätöksen, ja aloitti karsimaan pois hedelmättömät oksat, jotta puu itsessään kaikkine muine oksineen olisi mahdollisimman elinvoimainen. Hengen hedelmä joka olisi pitänyt tulla esiin pois hakatuissa oksissa, on hedelmä, jolla on yhdeksän suurenmoista ominaisuutta. Ne ovat aikaisemminkin mainitsemani rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen (Gal.5:22). Näistä suurin on rakkaus, sillä sen kautta ne muutkin ominaisuudet vaikuttavat, kuten olen jo aikaisemmin tässä dokumentissa ilmoittanut.
Syitä hyvien tekojen tekemiselle löytyy varmasti tuhat, joista mainitsen muutaman. Ensinnäkin, meidän Herramme Jeesus Kristus oli meidän kristittyjen esikuva siitä, mitä meidän pitäisi tehdä elämämme aikana. Ja kun lähemmin tarkastelemme Hänen elämäänsä, niin huomamme että Hän ei oikeastaan paljon muuta tehnytkään kuin hyviä tekoja, sen jälkeen kun Hänen varsinainen palvelustyönsä alkoi Pyhän Hengen kasteen jälkeen. Tämä johtui siitä että Hän kylpi Jumalan rakkauden läsnäolossa Pyhän Hengen voitelun kautta. Tämä heijastui ulos hyvinä tekoina. Rakkaus pyrkii purkamaan ulos energiansa hyvien tekojen kautta. Toisekseen, raamattu sanoo, että jos me tajuamme keinoja millä tehdä hyviä tekoja, mutta emme tee, niin se on meille synniksi (Jaak.4:17).
1) Rakastamme hyvillä teoilla, koska Jeesus lunasti meidät laittomuudesta, puhdistaakseensa itselleen kansan joka hyviä tekoja ahkeroitsee (Tiit.2:14).
2) Rakastamme hyvillä teoilla, koska me kaikki joudumme tuomioistuimen eteen saadaksemme maksumme, sen mukaan kuin mitä me kehossa ollessamme olemme tehneet, joko hyvää tai pahaa (2.Kor.5:10).
3) Rakastamme hyvillä teoilla, koska mitä hyvää me teemme, sen me saamme takaisin Herralta (Ef.6:8).
4) Rakastamme hyvillä teoilla, koska Jumala voimallisuudessan haluaa antaa meille, monenmoista armoa, että meillä joka tilanteessa olisi riittävästi kaikkea hyvää, jotta me voisimme tehdä kaikkinaisia hyviä tekoja (2.Kor.9:8).
5) Rakastamme hyvillä teoilla, koska me rikastumme itsekin siitä, kun me teemme hyvää, kun olemme anteliaita ja jakelemme omastamme (1.Tiit.6:18).
6) Rakastamme hyvillä teoilla, koska on parempi kärsiä hyvää tehden kuin pahaa tehden, jos kerran niin on Jumalan tahto (1.Piet.3:17).
7) Rakastamme hyvillä teoilla, koska joka hyvin tekee, se on Jumalasta (3.Joh.1:11).
8) Rakastamme hyvillä teoilla, koska ne jotka hyvää tekevät ja rakastavat vihollisiaan, sekä lainaavat, toivomatta saavansa takaisin, heidän palkkansa on oleva suuri (Luuk.6:35).
9) Rakastamme hyvillä teoilla, koska Hän on ensin rakastanut meitä hyvillä teoilla (1.Joh.4:19).
10) Rakastamme hyvillä teoilla, koska olemme luodut Kristuksessa Jeesuksessa, hyviä tekoja varten (Ef.2:10).
Monin tavoin Raamattu peräti KÄSKEE meitä tekemään hyviä tekoja! Mm. seuraavanlaisia sanoja käyttäen:
"Tehkäämme hyvää kaikille" (Gal.6:10),
"...pyrkikää aina tekemään hyvää..." (1.Tess.5:15),
"Ahkeroikaa sitä mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä..." (Room.12:17),
"...rukoilemme...että te tekisitte hyvää..." (2.Kor.13:7),
"...tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat" (Luuk.6:27),
"...rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää..." (Luuk.6:35).
Muista että sinä, juuri sinä, sinä armosta pelastettu ihminen, olet luotu hyviä tekoja varten. Raamattu sanoo:
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" (Ef.2:10).
Huomaatko, hyvillä teoilla on sittenkin tärkeä merkitys meidän elämässämme, koska "olemme...luodut...hyviä töitä varten".
Hyvien tekojen tarpeellisuutta emme Raamatun sanoman tähden voida laiminlyödä. Hyvät teot kuuluvat elämän tarkoitukseen ja rakkauden osoittamiseen. Olemme kutsutut siihen, jotta meillä kaikilla olisi hyvä olla.
Naisopetuslapsi Tabita, teki Joppessa paljon hyviä töitä ja antoi köyhille runsaasti almuja, koska hän tiesi olevansa luotu hyviä töitä varten (Apt.9:36).
Paavali kehoitti Tiitusta, asettamaan itsensä kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, koska hän tiesi että Tiitus oli luotu hyviä tekoja varten (Tiit.2:7).
Paavalikin oli luotu hyviä tekoja varten. Siksi hän osoitti uskonveljille ja -sisarille, että hän työtä tehden huolehti heikoista ihmisistä, eikä käyttänyt muita hyväkseen (Apt.20:33-35). Hän sanoi myös haluvansa tehdä hyviä asioita (Room.7:21). Hän sanoi ahkeroitsevansa sitä mikä on hyvää, sekä Herran että ihmisten edessä (2.Kor.8:21).
Muuten, tiesitkö sinä kristitty, joka masennusta sairastat, sinä voit parantua masennuksestasi osittain tai jopa kokonaan, kun alat harrastamaan säännöllisesti hyviä tekoja? Sinulla ei ole aikaa itsesääliin silloin kun annat aikasi hyvään tarkoitukseen. Elämänmuutos Kristuksen kuuliaisuudessa tappaa masennuksen. Kun annat aikasi auttaaksesi muita, Kristuksen tähden, koet että elämälläsi on suunta ja tarkoitus, ja sitä kautta saat itsetuntosi kohotetuksi. Tämä vihje ei välttämättä auta, jos teet vain yhden tai kahden hyvän teon ja lopetat siihen. Jatka sinnikkäästi ja huomaat masennuksesi hälvenevän. Ota rakastaminen sekä elämäntehtäväksi että elämäntavaksi. Ohjelmoi ajatuksesi uusi urille rakastamisen kautta. Elämäsi tulee näin kukoistamaan. Koe olevasi hyödyksi! Huomioi, etten ole tässä kirjoittanut surutyöstä, vaan nimenomaan masennuksesta ja sen voittamisesta. Pitkäkestoisen, sairaalloisen sinnikkään masennuksen pahimmat aiheuttajat ovat anteeksiantamattomuus, katkeruus, viha ja erityisesti itsekeskeisyys. Jo yksikin näistä tekijöistä voi aiheuttaa masennuksen joka roikkuu mukana elämässäsi vuodesta toiseen. Näin ei tietenkään ole kaikissa masennustapauksissa, mutta itsetutkiskelu ja rehellisyys on paikallaan. Silloin masennuksen syyt saattaa löytyä hyvinkin nopeasti, ja silloin masennusongelmaisen ihmisen apu on helpommin saavutettavissa.
Pastori Mika Talja on kirjassaan "Voiman Keskipisteessä" kirjoittanut itsekkyydestä seuraavanlaisesti: "Aikamme minä-palvonta on saanut uudet mitat. Mutta itsensä ympärillä pyöriminen ei kannata. Se johtaa vaikeuksiin. Sisäisiin ja ulkoisiin. Lähes kaikki tapaamani moniongelmaiset ihmiset pyörivät ajatuksissaan pääasiassa itsensä ympärillä. Ei ihme, jos sellainen elämä on ahdistavaa, masentavaa ja raskasta. Sinut on luotu - ei itseäsi vaan - Jumalaa varten!"
Vaikka saisit rakkautta jatkuvasti, mutta jos et itse sitä koskaan anna, et voi olla onnellinen. Tule onnelliseksi rakastamalla lähimmäisiäsi hyvillä teoilla. Sillä niillä sinä rakastat Jeesusta. Jeesus opetti, että mitä olemme tehneet lähimmäisillemme, sen me olemme tehneet Hänelle, ja minkä olemme jättäneet tekemättä lähimmäisillemme, sen me olemme jättäneet tekemättä Hänelle (Matt.25:31-46).
Rakkaus on kekseliäs. Pyyteetön agape-rakkaus löytää aina uusia keinoja ilmaista itsensä muille, ei ainoastaan sanoin vaan myös teoin. Rakastaminen ei ole ainoastaan lain toteuttamista, vaan se on myös eräänlaista yhteiskuntapalvelua. Rakkaus rakentaa yhteiskuntaa ja sen ihmisiä, kaikkien hyödyksi. Rakkaudesta saa toivoa parempaan huomiseen ja se antaa voimaa jaksaa ankeinakin aikoina. Olemme velkaa toisillemme että rakastamme toinen toisiamme, sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä siihen.
Mitkä ovat siis ne keinot millä voimme osoittaa rakkautta lähimmäisillemme? Ensinnäkin on hyvä muistaa, että myös tekemätön teko voi olla rakkautta. Pidättäytymällä joistakin asioista voimme myöskin osoittaa rakkautta, sillä Raamattu sanoo:
' "...Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ' (Room.13:9).
Näin me ymmärrämme, että rakkautta voi osoittaa, ei ainoastaan hyvillä teoilla, vaan myös siten, että ollaan tekemättä jotain pahaa. Tee ihmisille sitä hyvää mitä haluat heidän tekevän sinulle, niin pidät kiinni kultaisesta säännöstä. Siinä on laki ja profeetat. Rakkaus on lain täyttämys (Room.13:10).
Rakkaus keksii aina uusia keinoja osoittaa luonteensa ja olemassaolonsa. Siksi on rakastamisen tapoja olemassa lukematon määrä.
Mainitsen tässä vain muutamia esimerkkejä. Lista ei tietenkään ole kaiken kattava, mutta jos olet kekseliäs, voit keksiä itse tuhat uutta ideaa. Huomaa että nämä ovat vain ehdotuksia eikä pakotteita. Jokainen tekee niin kuin hänen sydämensä vaatii ja miten hän kokee kehoitusta tehdä. Kaikki on vapaehtoista. Jos haluat kuitenkin Jumalan siunauksien virtaan mukaan, tee mitä Hän haluaa sinun tekevän. Jos teet lähimäisillesi sitä, mitä haluat heidän tekevän sinulle, silloin täytät lain: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
1) Sano hymyillen "hyvää huomenta" perheväellesi kun aamulla näet heidät. Näin osoitat heille välittämistä, että olet huomioinut heidät ja että haluat piristää heitä iloisella olemuksellasi. Jos ei hymyilytä, yritä edes! Jos hymy ei sittenkään irtoa, niin sano pelkästään "hyvää huomenta".
2) Kun olet ruokapöydässä ja ruokaa on vain tietyn määrän, niin ottaessasi älä ahnehdi, vaan laske mielessäsi kuinka paljon voit itse ottaa jotta muille riittäisi yhtä paljon.
3) Osallistu omalla panoksellasi taloustöihin ja yllätä ne ihmiset positiivisesti, jotka ovat tottuneet pitämään sinua laiskana hyväksikäyttäjänä. Tällainen osallistuminen työhön, tavalla taikka toisella, kohottaa sinun omanarvon tuntoasi ja saat siitä ehkä vielä kiitostakin. Tyhjennä ja täytä sinäkin välillä astianpesukoneen. Siivoa sinäkin pöydän, pyyhi pölyt ja imuroi. Sinäkin haluat elää siisteydessä ja kävellä puhtailla lattioilla.
4) Käy sinäkin joskus ulkoiluttamassa koiraa. Koira tykkä vaihtelusta. Myös muut ulkoiluttajat pitävät siitä kun saavat vapaavuoron. Kerää koiran jätökset muovipussiin ja heitä roskikseen. Sinäkin haluat että muut koiranulkoiluttajat keräävät oman lemmikkinsä jätökset pois, jottei sinun tarvitsi niihin tallata. Tee sinä samoin.
5) Halaa puolisoasi, äitiäsi, isääsi, tai lastasi ja kehu heitä. Sano heille halatessasi: "Olet hieno ihminen". Vain kolme pientä sanaa, mutta ne tekevät ihmeitä, kun toistat niitä aina silloin tällöin. Jos kyllästyt tuohon fraasiin niin voit keksiä jonkun muun sanonnan. Esimerkiksi: "Kiva että olet niin pirteän näköinen", tai "hauskaa että sinulla on hauskaa".
6) Kun menet tapahtumiin tai kokouksiin, tervehdi ihmisiä käsistä ja muista hymyillä heille. Jos et halua tervehtiä kädestä, nosta käsi heille merkiksi samalla kun katselet heitä silmiin. Aina löytyy niitä syrjäytyneitä joita ei kukaan huomioi ja joille tuollainen pienikin huomion osoitus merkitsee paljon. Pieni kaunis ele ei maksa paljoakaan ja saat siitä ystäviä jotka muistavat sinua hyvällä.
7) Jos tulee riita kotona ja läsnäolosi vain pahentaa tilannetta, niin mene ulos kävelylle joksikin aikaa. Ja kun palaat takaisin, ja mikäli itse olit syyllinen, pyydä anteeksi ja pahoittele. Mutta jos toinen osapuoli oli syyllinen, rukoile taivaan Isää, ja sano Hänelle, että sydämestäsi annat tuolle henkilölle anteeksi hänen virheensä. Siunaa häntä äläkä kiroa. Tämä tepsii. Tiedän sen kokemuksesta. Kun jatkat näin etkä anna periksi, "vihollisesi" huomaa muutoksesi ja hän muuttuu itsekin. Näin saadaan ihmeitä aikaiseksi.
8) Kun näet puutteessa olevan ihmisen, älä käännä hänelle selkäsi, vaan anna hänelle omastasi iloisin mielin. Taivaan Isä on maksava sinulle takaisin, ilolla ja riemulla tässä ajassa, ja tulevassa kirkkaudessa entistä kirkkaammalla kruunulla. Älä anna tulevan kruunusi koskaan himmentyä, vaan kirkasta se hyvillä teoilla. Olet luotu hyviä tekoja varten.
9) Jos sinulla on sokerinhimo ja olet makean perään, älä enää osta itsellesi karkkia kuin vain aniharvoin. Ne rahat mitkä olisivat menneet makeisiin, voit säästää ja antaa köyhille. Et ainoastaan elä tällä tavalla terveellisempää elämää, vaan sinä voit esimerkiksi jonkun kummitoiminnan kautta elättää säästetyillä rahoilla nälkää näkeviä lapsia. Yhden karkkipussiin hinnalla saat yhden täyttävän ruoka-annoksen jopa kymmenelle lapselle jotteivät tarvitsisi nähdä nälkää. Tämä tarkoittaa sitä, että jos olet ostanut itsellesi karkkia joka päivä, voit samalla rahalla elättää kymmenen lasta yhdellä päivittäisellä aterialla joka ikinen päivä.
10) Älä enää tee kaksi tai kolme ulkomaan matkaa vuodessa, vaan ainoastaan yhden tai ei ollenkaan. Samat säästetyt rahat saattavat hyvinkin riittää vaikkapa kaivon porauttamiseen veden puutteessa eläville ihmisille jossakin köyhässä maassa. Näin jopa sadat ihmiset saavat juomakelpoista vettä ja sitä kautta terveellisemmän elämän kun voivat luopua saastuneesta vedestä. Vesi tuo heille paremman elämänlaadun ja onnellisemman elämän. Kun näet köyhien iloitsevan puhtaasta juomavedestä joka riittää myös viljeltävään maahan, sinä tiedät että elämäsi on ollut tarkoituksellinen ja iloitset siitä itsekin. Tässä esimerkki lahjoituskanavasta: http://www.toisenlainenlahja.fi/fi/kaivo/
11) Älä osta kalliita merkkivaatteita itsellesi. Jos mahdollista, osta itsellesi mahdollisimman paljon vaatteita kirpputoreilta. Kun ostat käytettyjä vaatteita esimerkiksi Fidan kirpputoreilta, rahat menevät suurimmalta osaltaan hyväntekeväisyyteen. Lisäksi voit säästetyillä rahoilla tehdä paljon hyviä töitä. Voit myös itsekin viedä käytettyjä vaatteitasi kirpputoreille jotka myyvät ne eteenpäin auttaakseen muita. Fidan kirpputorit ovat tästä hyvä esimerkki: http://www.fida.info/fi/fida_lahetystorit/myymalat/?id=78
12) Tiesitkö että tänä armon vuonna 2009, Helsingissäkin on toisinaan yli tuhat ihmistä leipäjonossa? Hommaa hygieeniapassin itsellesi ja ano terveysviranomaisilta luvan keiton valmistamiseen ja sen jakeluun. Kun lupa on myönnetty, voit ostaa säästetyillä rahoilla vaikkapa soppakanuunan jonka sijoitat strategisesti hyvään paikkaan ja jolla täytät nälkäisten kurnivat vatsat. Keittoainekset voit joko itse kustantaa tai sitten järkkäät itsellesi sponsorit.
13) Uusi Elämä-lehti on erinomainen yhteiskristillinen lehti evankelioimiseen. Sadalla eurolla (+postikulut) saat tilattua niitä itsellesi 1000 kpl. Jaa lehdet naapurien postiluukkuihin. Moni lehti menee toki hukkaan, mutta jos yksikin sielu toiminnan kautta tulee hengelliseen herätykseen ja uskoon niin vaivannäkösi ei ole ollut turha Herrassa ja palkkasi taivaassa on suuri. Lehteä saa osoitteesta http://www.uusielama.net/
14) Jos olet remonttitaitoinen voit auttaa naapuritalon mummoa tai vaaria remonttihommissa. Kenties hänen piha-aita on surkeassa kunnossa ja tarvii ehostusta nauloilla ja laudoilla? Kenties ulkoseinät kaipaa uutta maalia kun entinen on hilseillyt irti? Kenties nurmikko kaipaa lyhennystä? Kyllä rakkaus keinot keksii.
15) Laina seurakuntalaistesi kanssa taloyhtiösi kerhotilan ja pidä siellä viikottain hengellisen tilaisuuden ilmaisen kahvi- ja pullatarjoilun kera. Aina löytyy innostuneita yksinäisiä vanhuksia talosta tai ympäristöstä jotka haluavat osallistua. Tilaisuus ei tarvii olla sellainen että siellä aina saarnataan, vaan siellä voi myös olla todistusiltoja. Siellä voi myös rukoilla sairaitten puolesta. Kun joku paranee, hän mielellään kertoo seuraavassa tapaamisessa muille miten Jeesus hänet paransi. Myös hengelliset yhteislaulut esimerkiksi kitaran tai kosketinsoittimen säestyksellä voisi olla paikallaan. Taloyhtiöltä pitää pyytää lupaa moiseen toimintaan. Jos eivät suostu, voi tilaisuuksia järjestää muissa vuokra-tiloissa. Tällaiset tilat voisivat olla esimerkiksi nuorisotalot tai lähikoulujen voimistelusalit tai luokkahuoneet. Kokoustiloissa on hyvä olla pöytä tai teline jossa on ilmaisia traktaatteja, evankelioivia kristillisiä lehtiä, sekä kokousäänitteitä CD- tai DVD-muodossa.
16) Voit käydä säännöllisesti vanhuksia tervehtimässä. Heistä monet ovat hyvinkin yksinäisiä kun lähiomaiset tai parhaimmat ystävät ovat kuolleet pois. Kun käyt vanhuksia rohkaisemassa, se on todellista jumalanpalvelusta. Mitä olet tehnyt lähimmäisillesi, olet tehnyt Jeesukselle (Mat.25:31-46). Ole myös ystävä sairaille ja "oudoille".
Tässä oli nyt ainakin16 eri tapaa miten meistä jokainen voi rakastaa lähimmäisiään teoilla eikä ainoastaan sanoilla. Onko sinulla jotain muita hyviä ideoita tähän lisättäväksi?
Muista: "Olet luotu hyviä tekoja varten"!!! ...siitäkin huolimatta että uskovaisena olet armosta pelastettu.
copyright © Petri Sorvali, www.vapauteen.com
Päivitetty 16.4.2010